sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Halattavia pehmoisia

Kevät on jo nurkan takana, mutta jos on ikävä talvea, niin tästä lohtua.
Nämä söpöläiset kurkistelee erään päiväkodin ikkunassa.
x

lauantai 30. maaliskuuta 2013

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kevät saapuu heijastuksissa


Rannan tuntumassa jään pinnalla oli vettä, johon tornitalo mukavasti heijastui, 
mutta muualla jää kestää vielä kävellä.
- tiedän sen, sillä kävelin siellä enkä ollut ainoa kulkija.

Beach water rises over ice, but the ice will still take a walk.

Lumet sulaa lätäköiksi siellä missä aurinko lämmittää.
The snow will melt puddle where sun warms.

Katso täältä lisää / linked to weekend reflection

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTA !
x

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Paikka vapaana


Istahda viereeni ja nautitaan auringosta !

Sit down next to me and let's enjoy the sun
x

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Nuo ihmiset mustissa asuissaan



Joku joskus kysyi kuinka olen "onnistunut" välillä näyttämään Helsingin niin autiona. Nyt olin perjantaina siellä pahimpaan ruuhka-aikaan - ja apua, mustapukuiset on vallanneet Stadin.
Oli muuten tosi kylmää, Hesan "tuulitunnelit" pääsi kunnolla oikeuksiin.

Black color seems to be a popular color, shortly before the arrival of spring.
x

perjantai 22. maaliskuuta 2013

päivän punainen hymy


On ainakin yksi, joka tykkää lumesta. Tämä on vielä niin pieni, ettei välitä, vaikka kaikki leikkikentän telineet on osittain lumen alla.

Iloista perjantaita teille kaikille. Aurinko paistaa ja taitaa tulla kevät.. :)

x

torstai 21. maaliskuuta 2013

Lumikasoja tarjolla...

NYT ! (Now)

 Sitten joskus..


Lahjoitetaan lunta hyvään tarkoitukseen. 
Snow on offer. Take off.

Päivät pitenee, kesä lähestyy, mutta lumikasat on ja pysyy ja voivat hyvin !
Löysin yhden pihakuvan alkukesästä, ja tuli niin kesän kaipuu. Eilen otin pari "nyt"-kuvaa suunnileen samasta kohtaa. Näyttää toivottomalta.
(Too much snow yet)
x

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Lentävä lautanen ....

laskeutuu ...

... ja telakoituu.

Ufo bongattu Meilahden sairaalakompleksin (HUS) uudisrakennuksen katolta.

x

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kuin akvaariot päällekkäin



Kivenlahdessa on kolme tornitaloa.
Tässä ensimmäisenä v. 1990 valmistunut Reimarintorni
(18 kerrosta ja 66 m korkea).





x

torstai 14. maaliskuuta 2013

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Metsää läheltä ja kaukaa

Polkua ylös ja polkua alas, ja välillä poikkeama kallion reunalle...

 ... maisema, johon en kyllästy koskaan, on sitten kesä tai talvi.
Tuo vastaranta lahden takana on jo "susirajan" takana eli Kirkkonummea.

xx

maanantai 11. maaliskuuta 2013

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Jäällä tapahtuu: vauhdikasta menoa




Tätä purjelautailijaa olen monet kerran metsästänyt. Näen parvekkeelta tuon purjeen, mutta aina liian myöhään; kun olen päässyt jäälle asti, on se jo lopettanut. Lauantaina sitten onnistuin. Ja tietenkin se oli lahden toisella puolella, joten eikun sinne.

Moottorikelkkoja pörräsi 3-4 kappaletta.

Tämä menopelin olen kuvannut jo aikaisemmin.

x

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Meren jäällä ja vähän tietä pitkin


 Tämä näkymä jää pian kauaksi selän taakse,
mutta joka kerta sitä täytyy ihailla (ja kuvata :)
Soon this view remain behind my back.


Suoraan eteenpäin niin kauaksi kuin sielu sietää. ... 
It's lovely to walk on the ice. Straight ahead ...



... puolitoista tuntia jäällä tarpominen alkoi jo tuntua. Ja kun viima lisääntyi, niin kotiin tulin tietä pitkin.  Kolmen tunnin lenkki, olin iloinen, ylpeä ja raihnainen :)
Three hours of walking .. I was happy, proud and decrepit :)



Talvi on parhaimmillaan, kun aurinko paistaa, eikä ole liikaa pakkasta. Lumimäärää katsellessa taitaa kevät olla vielä aika kaukana :)
Tuli ulkoilutettua taas kameraa niin että kuvia riittänee muutamaan seuraavaankin postaukseen. :D

Now it is winter at its best, when the sun shines, and there is only a little frost ...
When I look at the amount of snow on all sides, I'll think we'll have to wait the arrival of spring yet awhile .

x

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ei niin hyvää ...

 ... ettei jotain huonoakin.
(tien hiekoituksen suhteen)
The roads are sanded, sledding does not work any more.
x

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Mikä kuva houkuttaa ulkoilemaan?

 Nämä kuvat on otettu samasta paikasta kuin tuossa blogin yläkuvassa. 
The same place as a top
Ankea talvinäkymä, jota kesti kauan.
Throughout the long winter was so gray and white.
 
Mutta annas olla kun aurinko näyttäytyy, näkymä on ihan toista.
But the sun makes everything so different.

Parin viikon takainen kuva, kun yritin ajatella (kuvata) valkeutta positiivisesti.. :)
Two weeks old foto.

x

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Talven riemua

Parempaa ulkoiluilmaa ei olisi voinut olla kuin oli tänään.  Uutta lunta on tullut lisää roppakaupalla ja aurinko paistoi. Jäin juttelemaan lasten kanssa, jotka laskivat mäkeä, ja otin muutaman kuvan heistä. (klikkaa kuvia, niin ne suurenee)

Today was a beautiful sunny weather. The new snow has fallen (a lot) and iit s perfect for a beautiful winter. Small children fell hill.

Väkeä on liikkeellä paljon, mutta mitä ne oikein katselee?
Lots of people are on the move, but what they are to watching?
Pari kaveria laski näitä kallioita alas laskettelusuksilla. Kyllä sitä sietikin katsella, sillä en ole ikinä vielä nähnyt tätä lajia harrastettavan näillä "rinteillä".

Two boys ski down these rocky hills. I have never seen slalom in these rocks.

x

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...