tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen oli ja meni / And so it was the Easter



Pääsiäinen oli ja meni, ihan kivasti. Sää oli kylmä, muutaman kerran satoi jopa vähän luntakin, mutta onnesi se suli heti pois. Hieman silti ulkoilin ja näin sukulaisia.

Mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin uppouduin siihen perhe- ja sukualbumin tekoon. On se vinha tunne kuinka uppoutuu menneeseen aikaan, kun niitä kuvia katselee. Väliin ei tiedä missä vuosikymmenessä oikein elää.
Nyt olen aika suuren osan (pääosin niitä isän ja äidin vanhoja kuvia) jo sijoitellut taitto-ohjelmaan ja myös varannut tilaa uusille vuosikymmenille ja henkilösivuille, ja arvioitu sivumäärä olisi 160 s… Huh.. ehkä kannattaisi hieman karsia.. :). Mutta ajan kanssa sitä sitten tajuaa, mitä jättää pois. Siskoni tytöt ovat projektissa mukana mielipiteineen. Seuraava vaihe on etsiä/saada uudempia kuvia nuoremmista sukulaisista ja isoin urakka on kaikkien kuvien muokkaaminen ja oikean koon määrittely.

Niin ja vaihteluna oli Saara aallon konsertti lauantaina. Hartwall Arena oli loppuunmyyty ja ja itse konsertti oli mahtava elämys. Uskomaton ääniscaala Saaralla ja myös huima kunto. Hän lauloi livenä, ja jaksoi laulaessaan hyppiä ja juoksennella lavalla.

 


Easter was and went pretty well. The weather was cold, it rained even a little snow a few times, but it soon melted away fortunately. I was still walking and I met relatives. 

But for the most part, however, I immersed myself in the family album. It's weird feeling of immerse yourself in the past, when viewing images. Sometimes you don't know what decade you are living right now. 
Now I have quite a lot of photos (mostly those old photos of father and mother) organized folding in layout program and booked a room for the new years and personal pages, estimated number of pages would be 160...  Maybe I need remove some pages .. :) But over time, I realize what I should remove. The daughter of my sister have their opinions in this project. The next step is to look for pictures of younger generations and the biggest chore is to edit all the images and the identification of the correct size.

Oh, and the variation was Saara Aalto (she is Finnish and ranked second in Britain's X Factor) concert on Saturday It was her first big concert. Hartwall Arena was sold out, and the concert itself was an amazing experience. Sara has an incredible voice, and she has also unbelievable fitness. The concert was a live presentation and Saara sang herself, and continually sang with jumping and running around on stage.


17 kommenttia:

  1. It sounds like you had a wonderful Easter.
    Quite a lot of progress on your album - and a great show too.

    VastaaPoista
  2. I really like that first photo! You had a busy Easter working on your project :)

    VastaaPoista
  3. Sinulla on kyllä mahtava urakka niiden kuvien kanssa. Nostan sinulle hattua. Saamme olla ylpeitä Saarasta. Mahtava show.

    VastaaPoista
  4. Me alegro que tu trabajo del álbum familiar vaya bien. Las fotos del concierto son estupendas, la primera es espectacular.
    Un abrazo

    VastaaPoista
  5. Todella upea tuo yläkuva!

    On sinulla urakka kuvien kanssa, mutta lopputulos on varmasti hieno

    VastaaPoista
  6. Muy buenas imágenes, la primera es sensacional, muy bien dominada la luz.
    Viendo viejas fotos y recuerdos se llega a perder la noción del tiempo, celebro que lo disfrutes.
    Un fuerte abrazo

    VastaaPoista
  7. I am very glad to know you follow working the past based on photos. I also celebrate you have been a good Easter week.
    Halaus

    VastaaPoista
  8. Muy bellas imagenes estas que has captado, amiga

    VastaaPoista
  9. Viendo las fotos del espectáculo, a pesar del frío estaba lleno del calor del entusiasmo. Celebro tu Buena Pascua.

    VastaaPoista
  10. Beautiful spectacle, in which you have captured, beautiful images.

    I think it's great, the ide, that you have in mind and I hope, that you find soon the necessary images to undertake the task.

    Kisses

    VastaaPoista
  11. Lo de repasar las fotos familiares siempre nos sirve para recordar distintas fases de nuestras vidas.
    Para Sara la deseo lo mejor ya que me parece tiene calidad.

    Saludos.

    VastaaPoista
  12. Pleasing that you had a nice Easter.
    Sarah, never head of her but that first song I love that she sang.

    VastaaPoista
  13. Adorei ver os vídeos.
    Certamente, você teve um ótima páscoa.

    VastaaPoista

Olen todella iloinen kommentistasi.
I really appreciate your comment.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...